Käytiin ihmettelemässä talvea eli lähdimme Ninan kanssa neljän yön ahkiovaellukselle Ylläksen takamaastoihin. 23.12. matkustettiin yöjunalla Kolariin. Vaikka juna oli pari tuntia myöhässä, se ei haitannut, koska ensimmäisenä päivänä hiihdimme vain Kesängin varaustuvalle, jonne ei ollut autolta kuin kolmisen kilometriä ja sekin valmista talvipolkua pitkin. Myöhemmin avainta palauttaessa kuultiin että keväällä tupa myydään huutokauppa.comissa purettavana ja pois vietävänä. Niin, että jos kiinnostaa ostaa autiotupa omaan pihaan niin nyt olis tarjolla. Tai jos haluaa käyttää tupaa tukikohtana Kesängin randoiluun, niin vielä on pari kuukautta aikaa. No, tällä kerttaa yövyttiin vain yksi yö, syötiin lohi-illallinen ja lämmitettiin joulusauna. Niin ja pyörähdettiin hangessa. Hyvin pääsi erämaatunnelmaan vaikkei vielä oltu edetty montaa kilometriä.

Seuraavana päivänä hiihdettiin ensin valmista polkua pitkin Latvamajalle, josta otettiin kompassilla suunta itään Villen kämppää kohti.

Tänä vuonna Lapissa oli jo näin joulun aikaan paljon lunta ja tunturisuksien kanto ei ihan riittänyt umpihangessa. Lisäksi metsässä piti kierrellä kaatuneita puita ja muita pieniä esteitä. Hämärän laskeutuessa oltiin edetty Latvamajalta vasta muutama kilometri ja alkoi näyttää vahvasti siltä että ei päästä tuvalle, jonne matkaa majalta oli noin 6 km. Tämä ei sinänsä aiheuttanut huolta, koska juuri tällaista tilannetta varten meillä oli mukana myös teltta.

Päätettiin edetä niin kauan kuin yhtään näkee, koska kello ei sinänsä ollut kovin paljoa (pimeä tuli pilvisyydestä riippuen 15-16 maissa). Juuri ennen täysin pimeää tupsahdettiin kelkalla lanatulle polulle, joka ei täsmännyt kartan polkujen kanssa. Koska suunta oli oikea, jatkoimme matkaa polkua pitkin. Pian vastaan tulikin polun tekijä, joka kertoi sen olevan husky-reitti. Ilmankos ei täsmännyt kartan polkujen kanssa. Saimme myös kuulla, että polku ei mene Villen kämpälle asti, mutta ymmärsimme, että se menisi kahden joen haarakohtaan, mihin ajattelimme tehdä leirin. No, tämä osoittautui väärinymmärrykseksi ja polku kääntyikin jonkin ajan kuluttua väärään suuntaan. Polku oli seuraillut jonkin matkaa sitä jokea, jonka varteen ajattelimme leirin tehdä. Kartan mukaan olimme jonkinlaisella ylityspaikalla ja tuumailtiin, että ylitetään tässä joki, mutta tehdään sitten leiri, kun on jo täysin pimeää ja pimeässä metsässä suunnistaminen on hidasta ja hankalaa.

Kun joki oli ylitetty ja todettu olevan hyvässä jäässä, Nina keksi että eikös tämä mene myös siitä Villen kämpän ohi ja eikös me sitten sitä pitkin päästä ihan kämpällekin asti. Näin oli ja matkaakaan ei ollut enää kuin pari kilometriä. Niimpä hiihdeltiin jokea ja sulapaikoissa joen penkalla kämpälle, jonne matka taittuikin nopeasti. Husky-reitin ja jokireitin ansioista pääsimme kuin pääsimmekin yöpymään tuvassa. Vaikka kämppä oli avotakallinen vaatimaton tupa, niin oli se kuitenkin kuiva. Päivän aikana oli välillä tihuttanut vettä ja vaatteet oli hiestäkin märkiä. Teltassa ei olisi mikään kuivunut yön aikana ja aamulla olisi joutunut vetämään märkää hiihtokampetta päälle. Mutta nyt saatiin aamulla taas kuivat vaatteet päälle.

Kolmantena päivänä oli ajateltu hiihtää Moloslehoon, mutta edellisen päivän umpihankihiihdon perusteella arveltiin että matka on liian pitkä tai viimeiset kilometrit pitäisi taas suunnistaa pimeässä metsässä. Hyvänä varasuunnitelmana toimi Tammitupa, joka oli lähempänä ja sopivassa paikassa myös seuraavaan tupaan, Pyhäjärven kämppään, nähden. Vaikka nyt hanki kantoi ilmeisesti edellisen päivän pienen sateen ja pakkasyön jälkeen hieman paremmin, niin meno oli silti sen verran hidasta, että päivän alkaessa hämärtää, käänneettiin sukset kohti Tammitupaa.  Sinne päädyttiinkin juuri hämärän laskeutuessa. Tammituvassa oli tehokas kamina, joka lämmitti mökin hetkessä. Tässä tuvassa taas ei ollut lavereita, mutta lattialla mahtui hyvin nukkumaan.

Nyt kun olimme tuvalla hyvissä ajoin, niin iltaa riitti pieneen puuhasteluun, kuten lumitöihin ja pasianssiin.

Jo illalla taivas kirkastui ja saimme ihailla tähtiä ja revontulia. Aamu olikin komea kirkas pakkaspäivä ja saimme hiihdellä upeissa kaamosväreissä. Suurin osa matkasta oli avosuota, mistä taivaan värejä oli hyvä ihailla.

Pyhäjärven tuvalle saavuttiin taas hämärän laskeutuessa. Tässäkin tuvassa oli avotakka eikä tupa lämmennyt tehokkaasti. Lisäksi vain heinällä tilkityt hirsiseinät ja 20 pakkasastetta pitivät mökin vilpoisena. Vaikka lämpötila kipusi plussalle niin paksu untuvatakki ja toppahousut olivat tuvassa tarpeen. Tiedossamme toki oli, että valitsemamme reitin tuvat olivat ensimmäistä varaustupaa lukuunottamatta pieniä ja vaatimattomia. Osin niidenkin takia varustauduimme reissuun niin, että tarvittaessa voimme yöpyä vaikka ulkona.

Viimeiselle päivälle oli tiedossa vaelluksen pisin hiihtomatka, yhteensä noin 14 km. Olimme etukäteen arvelleet että valmis latu tulisi Pyhäjärven tuvalle asti, mutta eipä tullutkaan. Tämä tarkoitti umpihankihiihtoa 6-7 km Kotamajalle asti. Umpihankihiihto-osuus ei kuitenkaan nyt ollut niin hidasta kuin metsässä, koska saatoimme seurata merkittyä ladun reittiä – ei tarvinnut vahtia suuntaa kompassilla eikä kierrellä kaatuneita puita. Kotamajalla kahvittelun jälkeen hiihtelimmekin sitten talvipolkua pitkin takaisin Äkäslompoloon.

Viimeisenä päivänä saatiin vähän tuulta ja tuiskuakin. Viiden päivän aikana säät vaihtelivat siis pienestä vesisateesta -20 asteen pakkaseen ja siitä taas pikkupakkaseen ja lumituiskuun. Lyhelläkin reissulla pitää siis varautua vähän kaikenlaiseen säähän.

Kaikki autiotuvat, missä yövyttiin taisivat olla nykyään päivätuvan statuksella, vaikka jotkut niistä olivat aiemmin olleet autiotupina. Varustelutaso olikin enemmän päivätuvan tasoinen eikä nukkumapaikkoja ollut kuin muutamalle hengelle (ja yhdessä ei ollut laveria ollenkaan). Mutta koko reissun aikana ei tampattujen polkujen ulkopuolella nähty ketään muita eikä tuvilla oltu moneen viikkoon käyty, joten nyt ne soveltuivat hyvin yöpymiseenkin. Erityistä kiitosta on annettava tupien puuhuollolle – jokaisella tuvalla puuvajat oli täpösen täynnä valmiiksi pilkottuja puita.

Pieni vaelluksemme toimi kaiken kaikkiaan erinomaisena talviterapiana Helsingin lumettoman kaamoksen keskellä.