Arvio: Äideistä parhain – Haastava psykoanalyysikirja kirjoittamisesta

Alison Bechdelin toinen omaelämäkerrallinen romaani Äideistä parhain on aikamoisen monimutkainen metaviidakko. Isäsuhdetta käsitellyt Hautuukoti keskittyi Bechdelin lapsuuden ja nuoruuden tärkeisiin tapahtumiin, äitisuhteesta kertova Äideistä parhain on tarina kirjoittamisesta. Bechdel kertaa ja reflektoi kirjoitusprosessiaan molempien kirjojen kohdalta. Tuntuu siltä, että Hautuukoti on ollut tekijälleen niin valtava työ, että sitä on täytynyt prosessoida toisenkin kirjan verran. Äideistä parhain on itsenäinen teos, mutta sitä ei olisi olemassa ilman edeltäjäänsä.

Bechdelin laaja lukeneisuus käy Äideistä parhaimmassa ilmi vähintään yhtä voimakkaasti kuin Hautuukodissa. Pohdinnat itsestä, vanhemmista ja omasta kehityksestä sulautuvat viitteisiin Virginia Woolfista ja Donald Winnicottin psykoanalyysimenetelmistä niin kovalla tahdilla, että maallikkolukijan täytyy todella paneutua kirjan ymmärtämiseen. Bechdel haluaa ymmärtää vaikeaa äitisuhdettaan mahdollisimman hyvin ja pureutuu syvälle psykoanalyysin teoriaan. Asiaan perehtymätön lukija saa keskittyä koko kirjan ajan tiukasti pysymään perässä teorioiden ja mallien viidakossa. Kun Bechdel niiden lisäksi loikkii vaivattomasti ajassa eteen ja taakse, lainaa omia päiväkirjojaan, uniaan, äitinsä ja isänsä kirjoituksia sekä esikuvansa Woolfin tekstejä ja Winnicottin artikkeleita ristiin rastiin, ei lukukokemus ole helppo. Taitavana tarinankertojana Bechdel pitää kokonaisuuden kasassa, mutta Äideistä parhain ei imaise mukaansa samalla tavoin kuin rakenteeltaan pelkistetymmät romaanit.

Vajaaseen kolmeensataan sivuun on mahdutettu valtava määrä oppimisia ja oivalluksia sekä henkistä kasvua. Henkilökohtaisuus muuttuu samaistuttavuudeksi. Kuten Bechdel kirjassa äidilleen toteaa, ”Eikö voi olla universaali olemalla yksityinen? — Jos kirjoittaa tarpeeksi yksityisesti ja rohkeasti omasta elämästään, eikö silloin voi koskettaa transsendettia, ylittää omat rajansa?”. Äideistä parhain osoittaa jälleen, että Bechdel on tämän tyylin mestari. Raadollisen rehellinen kuvaus omasta elämästä ja ajattelusta on samaistuttavaa tavaraa, vaikka esimerkiksi meidän elämissämme ei ole juuri lainkaan yhtymäkohtia. Äiti edustaa kirjassa vastakkaista näkökantaa ja kertoja-Alisonin omaa kipuilua sen kanssa, kuinka paljon omaan elämään liittyvistä henkilöistä voi omaa tarinaa kertoessaan julkistaa.

Kuvitus on Äideistä parhaimmassa hyvin samankaltaista kuin Hautuukodissa. Selkeä, pelkistetty viiva korostaa olennaista ja tärkeässä roolissa on etenkin henkilöiden välinen etäisyys niin konkreettisesti kuin käsitteellisesti. Mustan ja valkoisen lisäksi aksenttiväri punainen tehostaa kohtausten merkittävimpiä motiiveja. Hautuukodista Bechdelin kynänjälki on muuttunut hieman elävämmäksi, ja hahmot tuntuvat jotenkin hauraammilta. Ero ei ole suuri, mutta se kuvastaa hienovaraisesti tekijän ja hahmojen ikääntymistä ensimmäisen romaanin jälkeen. Tärkeimmässä roolissa kuvitus on unijaksojen aikana, jolloin asiat, joita on vaikea kuvailla täydellisesti tekstin keinoin, saatetaan tuoda lukijan näkyville niin kuin kirjoittaja on ne kokenut.

On jotenkin erikoista lukea kirjaa, jonka herättämät ajatukset sanotaan kirjassa ääneen ennemmin tai myöhemmin. Lukiessani pohdin yksityisyyden samaistuttavuutta ja kirjan metaluonnetta, ja kuinka ollakkaan, kertoja-Alison tekee kirjoitusprosessinsa aikana nämä samat oivallukset. Kun kirjoittaa kirjoittamisesta, kirjoittaa samalla myös lukemisesta. Toisaalta, kun itse on toistakymmentä vuotta suomalaisessa koulutusjärjestelmässä opetellut suhtautumaan metatekstiin kriittisesti ja viemään ajatusta eteenpäin ilman jaarittelua, tuntuu tällainen proosa jännältä luettavalta. Bechdel oivaltaa kirjassa isoja asioita ja sivistää taas minua urakalla kuten Hautuukodissakin, mutta silti takaraivoon jää pyörimään fiilis, että tämän kaiken olisi voinut esittää toisinkin. Jäin myös pohtimaan, olisiko Äideistä parhaimman tarina toiminut paremmin kirjana tai esseenä lukuisine tekstiotteineen ja lähdeviitteineen. Sarjakuvamuoto tekee kuitenkin siitä inhimillisemmän ja samaistuttavuus muodostuu ehkä juuri taiteesta välittyvästä käsityöfiiliksestä

En suosittele Äideistä parhainta kenenkään ensimmäiseksi kosketukseksi sarjakuvaromaaneihin, mutta Bechdel on kiistattoman taitava ja omaperäinen taiteilija. Äideistä parhain on erilainen kuin mikään muu lukemani sarjakuva, ja siksi tuore lukukokemus. Luulen, että tämä on jälleen niitä kirjoja, jotka paranevat seuraavilla lukukerroilla. Äideistä parhain opettaa, kasvattaa ja viihdyttää, kunhan sille antautuu. Bechdelin sanoin kirjasubjektin täytyy antaa tuhota lukijaobjektinsa, joka selvittyään on eheämpi ja aidompi toimija. Tai jotain. Ei ehkä mennyt ihan oikein, mutta Spider-manista aloittaneelle ja tähän päätyneelle sarjisnörtille ihan close enough!

Arvosana: 77/100

Äideistä parhain – Koominen draama
Alison Bechdel, käsikirjoitus ja kuvitus
Like Kustannus
Hinta Suomessa 20-30 €