Veren ekumenia yhdistää vainotut kristityt

1738593113_world_pakistan_reu_answer_1_xlarge
(Kuva/Photo:christianpost.com )

Maailman roomalaiskatolisten hengellinen johtaja paavi Franciscus otti kantaa kristittyjen ahdinkoon heinäkuun alussa vierailullaan Boliviassa. Puheessaan paavi vaati lopettamaan kristittyjen vainon, jota hän kuvaili kansamurhaksi Lähi-idässä. Paavin mukaan kristityt ovat myös muualla järjestelmällisen vainon kohteena. Hän luonnehti tilannetta kolmanneksi maailmansodaksi.

Suomalaista mediaa seuraamalla ei tällaista kuvaa kristittyjen tilanteesta välity. Suomessa vain osa kristillisestäkään mediasta on raportoinut kristittyjen kärsimästä hädästä ja kuvannut heidän tilannetta vainoina. Syyrian ja Irakin kristittyjen vainoamisesta on valtamedia sentään uutisoinut.

Kristittyjen järjestelmällistä vainoa

Suomen Ekumeenisen Neuvoston pääsihteeri Heikki Huttunen yhtyy paavi Franciscuksen näkemykseen:

”Kyllä. Kyse on järjestelmällisestä kristittyjen vainoista. On ensiarvoisen tärkeää, että näistä vainoista puhutaan suoraan ja että tämä ylittää Suomessa uutiskynnyksen.”

Isä Heikin mukaan ekumeeniset järjestöt ovat yrittäneet kiinnittää huomiota siihen, että tämä kristittyjen tilanteen huononeminen alkoi Irakista – Irakin sotien seurauksena.

”Kun Yhdysvallat ja Britannia hyökkäsivät Irakiin, Irakin kristityistä tuli syntipukkeja. Heitä syytettiin siitä, että länsivallat hyökkäsivät maahan. Osaltaan syynä on, ikävä kyllä, että varsinkin amerikkalaiset poliittiset johtajat käyttävät kristillistä sanastoa, jolloin nämä Yhdysvaltojen ja muiden länsimaiden toimet Irakissa nähdään kristittyjen sotatoimina”, taustoittaa Huttunen ja jatkaa:

”Paikalliset kristityt, joilla ei ole mitään tekemistä länsimaiden politiikan kanssa, joutuvat siinä kärsijöiksi. Ja kun kristittyjä alettiin vainota ja ajaa ulos Irakista, se oli yksi merkki Yhdysvaltojen ja Britannian politiikan epäonnistumisesta. Tästä ei puhuttu mitään. Tämä jätettiin täysin huomiotta tiedotusvälineissä monta vuotta”, toteaa isä Heikki.

Suomen Ekumeenisen Neuvoston pääsihteeri Heikki Huttunen. (Kuva/photo: SEN)
Suomen Ekumeenisen Neuvoston pääsihteeri Heikki Huttunen.
(Kuva/photo: SEN)

”Isis on kerta kaikkiaan rikollisjoukko! ”

Huttunen antaa kiitosta siloiselle paavi Benedictukselle siitä, että hänen toimenpiteidensä ansioista järkyttävä tilanne Irakissa saatiin kansainväliselle agendalle. Tilanne Irakissa ei kristittyjen osalta ole juurikaan helpottunut kansainvälisestä huomiosta huolimatta. Terroristijärjestö Isis on järjestelmällisesti terrorisoinut ja vainonnut vaikutusalueillaan erityisesti kristittyjä. Terrorin pelosta ovat kymmenet tuhannet kristityt paenneet kotiseuduiltaan autonomiselle Kurdistanin alueelle tai Syyriaan. Eri kirkkojen johtajat ympäri maailmaa ovat todenneet kyseessä olevan kansanmurha.

The Guardianin haastattelussa äskettäin Iso-Britannian syyrialais-ortodoksisen kirkon arkkipiispa Athanasius Toma Dawod piti Irakin kristittyjen tilannetta toivottomana. Arkkipiispa on haastattelun mukaan järkyttynyt ääri-islamilaisen Isis–järjestön toiminnasta.

”He [Isis] murhaavat kristittyjä Allahin nimessä ja kertovat ihmisille, että kaikki, jotka tappavat kristityn, pääsevät suoraan taivaaseen. Tämä on heidän viestinsä”, arkkipiispa selitti haastattelussa.

Isä Heikki huokaa raskaasti ja jatkaa:

”Kyllä ne käyttävät tätä sanastoa ja käyttävät tämmöisiä väitteitä! Mutta kun katsotaan, mitä islam oikeasti opettaa, huomaa aika nopeasti, että kysymys ei ole varsinaisesta islamista. Kuten monet muslimit toteavat: Isis on kerta kaikkiaan rikollisjoukko! Voidaan kysyä, kuinka paljon sillä on tekemistä islamin kanssa? Se on mielenkiintoinen kysymys! Vaikka he käyttävät islamilaista sanastoa ja retoriikkaa, ei saisi samaistaa tällaista väkivaltaista terroristiporukkaa siihen, mitä on islam yleensä!” huudahtaa isä Heikki.

Hän kuvaa Isiksen toimintaa seuraavasti:

”Voidaan sanoa niin, että Isis-liike ja sen ihmiset järjestelmällisesti vainoavat kristittyjä ja tappavat heitä. Se on sumeilematonta väkivaltaa ja terroria. He haluavat pelotella kristityt pois alueiltaan. Mutta vaara on se, että me samaistamme Isiksen toiminnan kaikkeen islamilaisuuteen. Se on virhe. Ja sitä eivät Lähi-idän kristityt toivo. Kristityt ovat olleet Lähi-idässä 2000 vuotta, joista 1400 vuotta muslimien naapureina ja näiden vallan alla. Vasta 200-300  vuotta sitten muslimeista tuli väestön enemmistö. Siinä on toki ollut erilaisia vaiheita.”

churchvandalized-jihadwatch.org
(Kuva/Photo: jihadwatch.org )

Veren ekumeniaa

Heikki Huttunen kertaa historiaa:

”Saddam Husseinin aikana kohdeltiin kristittyjä verrattain hyvin, koska Saddamin hallinto oli periaatteessa maallinen yhteiskuntajärjestelmä. Tuolloin kristittyjä oli Irakissa, sanoisinko alle kolme miljoonaa, joista yli puolet oli kaldealaiseen eli uniaattikirkkoon kuuluvia ja vanhaa perinnettä edustavia kristittyjä. Alle puolet kristityistä kuului assyrialaiseen kirkkoon eli alkuperäiseen kirkkoon kuuluvia. Nykyään? Onko enää puolta miljoonaakaan? Eli hyvin suuri osa kristityistä on lähtenyt maanpakoon”

Ääri-islamilaisessa propagandassa toistetaan usein väite, että kristityt ovat Yhdysvaltojen kätyreitä. Tämän on myös isä Heikki todennut.

”Yhdysvallat on tässä syntipukki, koska se on vahva valtio ja se on käyttänyt sotilaallista voimaa –  hyökännyt näihin maihin.  Lisäksi Yhdysvallat käyttää välillä kristillistä retoriikkaa. Lopputulos on ikävä. Lähi-idän kristityt haluavat samaistua omiin maihinsa. He eivät haluavat olla mitään Euroopan etäispesäkkeitä tai Yhdysvaltojen edustajia. He ovat isänmaallisia oman kulttuurinsa ihmisiä. Ja ortodoksit varsinkin ovat eläneet siellä hyvässä yhteisymmärryksessä ja naapuruudessa monissa maissa. Tilanne toki vaihtelee kovasti maittain. Kultaisen puolikuun alueella (Palestiina, Libanon ja Syyria) ortodoksit ja sunnimuslimit ovat olleet sosiaalisina ryhminä hyvin lähellä toisiaan”, toteaa Huttunen.

Lähi-idän kristittyjen ahdinko on saanut kirkot yhteisesti korottamaan äänensä. Isä Heikki vetoaa jokaiseen kristittyyn, että tilanteesta ei vaiettaisi.

”Koska me tiedämme, on meidän velvollisuutemme puhua ja kertoa tilanteesta. Paavi Franciscus puhuu ´veren ekumeniasta´ – Lähi-idässä ei kysytä oletko katolinen vai ortodoksi vai protestantti, vaan kristitty kuin kristitty. Veri heidät yhdistää.”

Kristuksen seuraamisella on hintansa

Isä Heikki muistuttaa, että emme ehkä ole ymmärtäneet mitä tarkoittaa olla Kristuksen seuraaja.

”Kristittynä oleminen – sillä on hintansa. Emme ole tottuneet ajattelemaan niin. Mieleen tulee ehkä vain kirkollisvero – ja sekin tuntuu liian suurelta”, pohtii Huttunen.

Kristittyjen hätään ollaan heräämässä Suomessa. On esitetty ajatus, että Ranskan esimerkin mukaan tulisi kiintiöpakolaisiksi ottaa juuri kristittyjä. Isä Heikki pohtii esitystä laajemmin.

”Kiintiöpakolaiset ovat kansainvälisten sopimusten perusteella otettavaa vastuuta. Silloin tule ottaa vastaan ihmisiä hädänalaisuuden perusteella. Näitä hädänalaisia ihmisiä on jo riittävästi valikoitu. En enää valikoisi heitä uskonnon mukaan. Olisi moraalitonta asettaa lisäperusteita. Otettaisiinko vastaan vain koulutetuimmat? Tai asetettaisiin muita itsekkäitä perusteita. Kiintiöpakolaisuus ei saa olla itsekkyyttä, vaan sen tulee olla auttamista. Silloin ihmisen hätä on peruste”, linjaa isä Heikki.

Huttusen mukaan Suomeen tulevien kiintiöpakolaisten joukossa on paljon vainottuja kristittyjä. Hän vaatii, että vastaanottokeskuksissa osataan varautua heidän vastaanottamiseensa.

”Suomessa vastaanottokeskusten tulisi ottaa huomioon, että ihmiset ovat uskonnollisia. Usein he ovat uskonnollisempia kuin suomalaiset. Kun Suomeen sitten tulee esimerkiksi kristittyjä Syyriasta tai Irakista, heille tulee kertoa, että tässä maassa teidän oma kirkkonne toimii, ja auttaa heitä yhteyteen paikallisen seurakunnan kanssa. Tämä on ollut aiemmin ongelma. Vastaanottokeskuksissa ei ole uskonnonvapaus vallinnut. Nyt asiaan on tartuttu ja Suomen Ekumeeninen Neuvosto on siinä mukana. Mutta tämä on ollut kaiken kaikkiaan yllättävän suuri ongelma. Uskonto on maallistuneille suomalaisille virkamiehille pelottava asia. He ratkaisevat ongelman kieltämällä asian kokonaan. Kyse on siitä, että virkamiehet eivät osaa ajatella, että uskonto voisi olla jopa osa ongelman ratkaisua. Että uskonto ei ole ongelma vaan ratkaisu!”

Pääsihteeri Huttunen uskoo, että tilanne on paranemassa. Ekumeeninen neuvosto on mukana hankkeessa, jolla pyritään parantamaan vastaanottokeskusten uskontovalmiutta.

Aristarkos Sirviö