Entisaikojen kuninkaallisista kertovat draamasarjat ovat huikeita. Ensimmäiseksi on mainittava se, kuinka nämä tv-sarjat tarjoavat mielenkiintoisen näkökulman menneisyyteen.
Toiseksi voi todeta, että kuninkaallisten hovien valtapelit, petokset, juonittelut ja salaisuudet saavat aikaan käsinkosketeltavaa jännitystä.
Erityisesti on sykähdyttänyt brittisarja Susipalatsi, joka kuvaa Henrik VIII:n valtakautta. Tapahtumat sijoittuvat 1520-luvulle. Sarja kertoo Thomas Cromwellin noususta valtaan kuninkaan hovissa. On valtataistelua, avioliittoja valtapoliittisista syistä, kiellettyä rakkautta ja skandaaleja.
Tositapahtumiin perustuvissa tv-sarjoissa, elokuvissa ja kirjoissa on kiehtovien tarinoiden lisäksi tietoa. Ne tarjoavat elämyksiä ja avaavat todellisia maailmoja. Tällaista tosiaan on siis ollut.
Historiallisissa tv-sarjoissa on upeita puvustuksia ja hienoja lavasteita. Sarjoissa näkyy kuinka kuninkaalliset hovit ovat täynnä loistoa, ylellisyyttä ja prameutta. Ja toisaalta kuvataan pimeitä tyrmiä, joihin vielä hetki sitten suosiossa olleet henkilöt on heitetty.
—
Ihmisten kokemus arjesta vaihtelee. Luin artikkelin, jossa todettiin kuinka yhdelle arki rutiineineen tuottaa tyytyväisyyttä, jopa onnea – toisenlainen persoonallisuus taas kaipaa uusia kokemuksia.
Monelle luksus on enemmän aikaa ja kokemuksia kuin materiaa ja statusta. Minulle luksusta on ”ruokasauhut” lounaan jälkeen, pullakahvit iltapäivällä ja televisiosarjan uusi jakso illalla.
Terapeutti, kouluttaja ja kirjailija Tommy Hellsten on todennut, että ihminen tarvitsee iloitakseen yllättävän vähän.
—
”Puisto ilman penkkiä”. Teemu Hirvilammin vuonna 1989 ilmestyneen runokokoelman nimi voisi viitata siihen, että henkilö ei löydä paikkaa missä levähtää ja nauttia luonnosta.
Minä taas en nuorempana malttanut istua penkille. Kävelin puiston poikki katuvilinään. Lopulta punainen valo – burnout – pakotti pysähtymään risteykseen.
Työuupumus syveni vaikeaksi masennukseksi. Tunne oli tuolloin sama kuin Hirvilammin myöhemmässä runossa: ”Olen metsittyneet pellot, ruostuneet kiskot.”
—
Kun minulla vielä oli tapana istua päiväkaljoilla, olisin halunnut puhua kapakassa vaikka töistä. Minua olisi kiinnostanut kuulla mitä pubien miehet ovat työkseen tehneet. Se ei monen mielestä kuitenkaan ollut kiinnostava puheenaihe.
Minä saatoin todeta, että olin ollut johtotehtävissä. Olin entinen päällikkö, joka ei enää saanut päättää edes omaa itseään koskevista asioista. Valtaa elämässäni käyttivät mielenterveyshoitaja, edunvalvoja ja isä. Pubissakin istuin salaa.
—
Kahviloissa tavallinen vaalea pannukahvi kelpaa yhä harvemmalle, kerrottiin lehtiartikkelissa. Sen mukaan osa alkaa olla kiinnostunut kahvista kuin viinistä. Painoa pannaan paahtoasteelle ja alkuperälle.
Sillä, onko arki vai juhla, on väliä. Viikonloppuna, kun halutaan hemmotella itseä, valitaan suolaisille ja makeille leivonnaisille eri kahvi.
Minä en kahvilassa niin välitä leivosvalikoimasta, mutta jos kahvin kanssa saisi pistää tupakaksi niin kuin ennen hyvään aikaan, se tekisi arjestakin juhlaa.
—
Ihmiselle on tärkeää, että häntä kuunnellaan. Haluamme puhua etenkin jollekin, joka ymmärtää meitä.
Minulla oli kerran seurustelukumppani, jolla oli tapana puhua pöydässä olevan kolmannen, usein miespuolisen, henkilön kanssa niin kuin minä en olisi lainkaan läsnä. Se oli alentavaa ja halventavaa.
Jos yritin sanoa jotain, hän käski minua olemaan hiljaa.
Esseeblogi 