Menoa ja meininkiä, etten sanoisi. Kun koskaan ei aamulla tiedä, mitä päivä tuo tullessaan ja eilen sitä yllätysmomenttia oli tarjolla runsaissa määrin. Ohjattava oli ekan tunnin kuin ihmisen mieli mutta sitten lähti lapasesta. Matikan tunnilla rähistiin, äristiin ja muristiin. Kiukuttiin. Makoiltiin lattialla. Lopputunnista siirryimme kotvaksi eriytystilaan lapsen omasta toiveesta ja hyvä niin, tämä sai kuin saikin tehtyä tehtävänsä siellä.

Se kiukuttelu taas. Lapsi ei kertakaikkiaan kestä epäonnistumisia. Harmillista kyllä, tämä oli laskenut kahdeksasta laskusta kuusi väärin ihan simppelin huomiointivirheen takia, ts oli yliviivannut jokaisesta yhden pallon liikaa kuvasta. Korjauskehotus oli ihan liikaa, siitähän se homma sitten lapasesta lähtikin.

Kolmas tunti sujui ihan jees, ei valittamista. Ruokavälkällä jouduin muutaman kerran ojentamaan ja lopulta ilmoittamaan, ettei seuraavana päivänä, siis tänään, ole ulkovälkkäoikeutta koska homma ei nyt vain ota toimiakseen. Kiukuttihan moinen. Heti luokkaan päästyämme lapsi antoi kiukun näkyä vaeltelemalla ja muita tökkimällä. Minä kiikutin lapsen takaisin omalle paikalleen.

Ja siinähän se meininki sitten tosissaan alkoikin. Ei suinkaan ohjattavan järjestämänä vaan puhelimeen tuli viesti. Prinsessa on terkalla, meinasi pyörtyä, isä tulee hakemaan -kirjoitti ytimekkäästi ex-työkaveri prinsessan koululta. Minä käytävän puolelle ja soittamaan työkaverille ja jep jep, kaksissa naisin olivat taluttaneet prinsessan terkalle kun lapsi ei ollut tahtonut saada henkeä ja jalat oli olleet lähdössä alta.

Soitto ukolle, ei ehdi juuri nyt, soittaa kun on saanut prinsessan kyytiin. Takaisin luokkaan jossa ohjattava istui toisen ohjaajan kanssa touhuamassa värityskuvaa. Pikainen tilannekartoitus kollegalle ja tadaa, uudelleen käytävään kun puhelin tärisi taskussa. Jep jep, tollanen se on, henkihaukka. Pitäs viedä ensiapuun mutta hän lähtee ihan kohta töihin, ei hän ehdi. Osannut oikein sanoakaan mitään.

Paluu luokkaan, pikainen päivitys kollegalle, yhtä pikainen opelle ja ovesta ulos. Esimiehelle pikainen vinkkaus ja kohti kotia. Kotona minua odotti raskaasti hengittävä kalpea prinsessa. Komensin tytön autoon ja eikun ensiapuun. Prinsessa ohjattiin suoraan tarkkailupaikalle, hetken kuluttua hoitaja kirjasi tietoja eikä aikaakaan kun lääkärikin ehti kuulostelemaan keuhkot ja jutustamaan.

PEF-puhallukset (280-320 arvot), avaavaa spiralla ja lisää lepoa. Reilu pari tuntia siellä meni, ensiavussa. Puhallusarvot nousi 350-tasolle lääkkeen jälkeen ja lääkäri kirjoitti reseptin avattavalle mukaan. Että sellainen ”työpäivä” sitten. Nakkasin selvästi parempivointisen prinsessan kotiin, kurvasin tarhalle noutamaan speden ja tadaa, touhasin pikana uunikasvikset uuniin itselleni.

Tenavat söi hyvällä halulla ukon tekemää jauhelihaperunavuokaa, minä einehdin oman ateriani (aurabroitsua uunikasvisten kyljessä) ja join kupposen kahvia. Tämän jälkeen komensin junnun kyytiin ja suuntasimme lähikaupunkiin specsaversille uusimaan tamppeja junnun silmälaseihin. Pyörähdys apteekissa samalla reissulla ja kotona olimme himpan ennen kuutta.

Lisää kahvia koneeseen, pyykkien viikkailua kaappeihin ja kas, innostuinpa siinä samalla siivoamaan oman vaatekaappini. Nyt olisi taas UFFille pussillinen vaatetta, saapa nähdä missä kohtaa saan aikaiseksi ja vien pussukan sinne. Koska rytmi touhussa oli niin loistava niin otinpa siinä samalla ja kiikutin kuistilta sinne jääneet villasukat ja kaulahuivitkin uudelle paikalleen.

Kasilta nakkasin speden nukkumaan, komensin isommat iltapalalle ja lössähdin itse poliisien seuraan. Ysiltä komensin lauman makuulleen, vartin yli ysi hiippasin itsekin makuuasentoon ja kas, greyn anatomia jäi kyllä näkemättä. Yöllä heräilinkin sitten taas ihan omituisiin aikoihin, puoli kahdelta luulin aamun tulleen. Onneksi sain tihrustettua kelloradiosta ajan ja pakotin itseni uudelleen uneen.

Neljältä köllöttelin hereillä aikani ja manailin kelloa, onneksi simahdin vielä uudemman kerran unille ja heräsin vasta kun ukon kello alkoi soida himpan ennen viittä. Nyt pidän peukkuja, pitäkää tekin, että tänään ja huomenna prinsessa PYSTYY olemaan koulussa pökkimättä. Avaava on taskussa tiukasti ja olen ohjeistanut lapsen ottamaan ihan suosilla siitä ennen sitä yhdentoista välkkää joka nyt on tuntunut olevan se kompastuskivi, nämä kaikki neljä keskenpäivää kotiutumistahan on ajoittunut heti yhdentoista välkän jälkeen tapahtuneiksi.

Samalla ohjeistin prinsessaa muutenkin avaavan käytössä, ennemmin käyttää sitten ”liikaa” kuin liian vähän, ainoa haittavaikutus kun on se sydämen tykyttely. Että on tämä sitten mainioa menoa, sanoisin mä. Kertakaikkisen mainioa. No, josko tänään saisi työmaalla oltua ihan normipäivän, toivottavasti ainakin.

Vaan jaa. Taidanpa siirtyä kuosittamaan kutrejani työmaamoodiin vaikka sinne nyt ei mikään kiire vielä olekaan. Se on siis moro ja viettäkää kivakiva torstai!